Mua voisi kutsua banaanien suurkuluttajaksi. Onko siellä ruudun toisella puolella ketään muuta bansku fania? Kun äiti kysyy kauppalistaa, banskuja löytyy aina siitä listasta. Ja jos ei löydy niin jopa äiti ihmettelee. Hedelmä kori siis pursuaa banaaneista lähes aina. Voisin siis elää mm. banaaneilla.
Ja kun banaanista saa loihdittua niin paljon kaikkea ihanaa. Se on ihan älyttömän monikäyttöinen ja sen käyttöä voi soveltaa vaikka mihin! Itse banaania tulee arjessa käytettyä ihan vaan sellaisenaan, jugurtin kanssa, smoothiessa lähes aina, mantelimaidon/kauramaidon ja granolan kanssa, hedelmäsalaateissa, letuissa, leivonnassa, leivän päällä(öö joooo - leipä, maapähkinävoi, banaani...), mahdollisuuksia on todella paljon!
Päätin tänään kuitenkin vihdoin ja viimein tulla jakamaan mun ihan älyttömän yksinkertaiset naposteluherkut banaanista - ennen kaikkea suussasulavat ja törkeen hyvät! Näitä reseptejä banaanista tulee varmasti vielä lisää mutta aloitetaan vaikka näistä!
SUKLAAKUORRUTETUT MAAPÄHKINÄVOI-BANAANIT
Banaania
Lemppari suklaatasi (mulla leaderin raakasuklaata!)
Maapähkinävoita
+koristeluun mitä haluat! (mulla mulpereita ja kookoshiutaleita!)
Leikkaa banaanit noin sentin - puolensentin paksuisiksi kiekoiksi, sivele lohkon päälle maapähkinävoita ja laita toinen kiekko maapähkinävoin päälle ja paina hieman kasaan. Dippaa sulatetussa suklaassa (esim, pienen haarukan avulla) laita hetkeksi pakastimeen ja vola!
BANAANI-TAATELI KIEKOT
Banaania
Tuore taateleita (mahdollisimman pehmeitä)
Chiasiemeniä
Kanelia
Leikkaa banaani pituussuunnassa kahtia, revi taatelit pieneksi mössöksi ja laita niitä toisen banaanin puolikkaan päälle. Laita toinen puolikas taateleiden päälle ja paina hieman kasaan. Leikkaa banaani kiekoiksi (varovasti!). Ripottele päälle hieman kanelia ja chiasiemeniä ja laita pakastimeen hetkeksi.
Nauti <3
Rakastan aamupaloja, jos se ei ole tullut jo selväksi. Ja toinen juttu mitä rakastan myös on nämä kauneudet: pannarit. Heräilin lauantai aamulla jo aikaisin ehkä joskus 7.00 aikaan. Ja kyllä, heräsin viikonloppuna kello 7. Mä vaan oon niin tottunut heräämään suhteellisen aikasin eikä se mulle mikään ongelma ole.
Tottakai on myös ihana nukkua hyvät pitkät yöunet, mutta aikaisessa heräämisessä musta on ihanaa se että saan niin paljon aikaan. Siinä vaiheessa kun muut heräilee kotona niin oon kerenny tehä vaikka mitä: tehdä kunnon aamupalat, käydä treenaamassa, töissä, ja sitten onkin jo lounas aika! Mutta hei, tän postauksen tarkotuksena ei ollut analysoida mun heräämistä, vaan tätä kaunista tornia mikä yllä olevassa kuvassa näkyy.
Tänään tulin tosiaan jakamaan nopean ja ihan älyttömän helpon reseptin vegaanisiin lettuihin! Edellisenä iltana olin pohtinut mitäpä sitä vois väsätä viikonlopun kunniaksi aamupalaksi. No.. lettuihinhan sitä taas sorruttiin - muttakun ne vaan on pala taivasta... muita lettufaneja?
Näistä letuista tein lähinnä suolaiset itsessään, niiden kanssa kuitenkin leikkasin banaaninpaloja, tungin maapähkinävoita jokaiseen koloon ja komeuden kruunasa tuo St. Dalfourin hillo, todella vahvasuositus. Väsäsin vielä pienen suklaakastikkeen: mantelimaitoa, kaakaojauhetta ja taatelisiirappia, ööö nam? Lettutaikinan tein kaura- ja kikhernejauhoista, mitä olin ostanut ruotsista.
Kikhernejauhot tuo lettuihin ehkä vähän niinkuin kananmunan tapaan lisää proteiinia, sillä kikhernejauhot on hyvinkin proteiinipitoista, mikä varmasti vegaaniruokavaliossa on hyvin positiivista, ja tottakai - ihan missä muussa ruokavaliossa vaan. Kikhernejauhot voi varmasti korvata ihan millä muilla jauhoilla itse haluaa. Sekaan heitin vähän mantelimaitoa, chiasiemeniä(tiivistämään), leivinjauhetta, kardemummaa ja kanelia ja ripauksen suolaa.
Pidemmittä puheitta, mennäämpä jo siihen viralliseen reseptiin !
VEGAANISET PANNARIT KIKHERNEJAUHOISTA
Huom! kun alat paistamaan lettuja, varmista että taikina on tarpeeksi paksua jotta se pysyy hyvin kasassa, ohuita lettuja voi olla hankala kääntää :)
n.0,5-1dl Kikhernejauhoja
n.0,5-1dl Kaurajauhoja
n. 1-2dl mantelimaitoa (muukin neste käy)
1rkl chiasiemeniä
0,5-1 tl leivinjauhetta
kardemummaa
kanelia
suolaa
Yksinkertaista: ainekset sekasin, paisto pannulla, tarjoile omien herkkujesi kera!
Mun kombo: bansku, maapähkinävoi, cacao nibsit, hillo ja suklaa kastike! Yeeees.
Mietin nykyään usein itseäni. Yllättävänkin usein. Mähän olen se, joka miettii aina ennemmin muita kuin itseään. Havahduin kuitenkin yhtenä päivänä siihen, että mulla on hyvä olo - helvetin hyvä olo, pitkään pitkään aikaan. Aivan kun joku koputtelisi olkapäälle kuiskaten: "muuten sä vedät tosi hyvin just nyt. " Se tuntuu oudolta. Siitä on niin pitkä aika kun viimeksi. Ihan kun joku olisi hetki sitten painanut pausea ja nyt jatkanut play näppäimellä.
Viimein tunnen käsissäni muutakin kuin pelkkää kylmyyttä, mielessäni pelkkää haurautta ja tiedostamattomuutta, maistan muutakin kun sen paskan mikä meidän jokaisen elämässä vierailee, välillä liian usein. Oikeastaan mä tunnen - tunnen jokaisen tunteen selvemmin, niinkuin silloin joskus aikanaan. Viimein mä koen taas eläväni.
Olevani elämässä läsnä.
Olen huomannut niitä piirteitä itsessäni, jotka kadotin viimeisen kahden rankan vuoden aikana. Mä olen se, joka oikeasti myös nauraa, se joka on ehkä vähän lapsenmielinen sopivissa määrin. Luojan kiitos mä olen vielä se. Se puoli musta oli vaan kaivautunut todella todella syvälle. Kun tarkoitan syvälle, se tarkoittaa aivan olemattomiin.
Mä olen myös se sosiaalinen, enkä itseensävetäytyvä ja ujo ja hiljainen. Ja vaikka olisinkin, ei niissä piirteissä ole mitään väärää, päinvastoin. Tarkoitan vaan, että mä olen vihdoin tavannut taas niitä piirteitä, jotka on oikeasti osa mua. Mä niin luulin etten tapaa niitä enää koskaan. Monet uudet tuttavuudet ovat varmaan saaneet musta sellaisen kuvan, että olisin vähän sellainen olematon yksilö. Teille haluan sanoa, että kyllä, mulle saa puhua. Tiedostan nimittäin sen, että jokin aika sitten en ollut kovin helposti lähestyttävä ihminen.
Ja vaikka olen myös se stressaaja, kaikesta liikaa huolehtiva ja epävarma välillä liikaakin, alkaa näiden piirteiden rooli vihdoin taas tasoittumaan - olen ehkä vihdoin menossa kohti tasapainoisempaa minää, millainen joskus olin. Edelleen kamppailen epävarmuuden kanssa, mutta en halua antaa sen hallita omaa elämää.
Mun keho on myös vihdoin palautunut,
ihan hullua.
Tiedättekö kun mä en oikeasti jossain vaiheessa uskonut. Mä en uskonut siihen, että voisin koskaan enään löytää niitä hukkuneita piirteitä. Mä kuitenkin tiesin, että ne on vielä tallella. En vaan uskonut, että enää koskaan löytäisin niitä. Olin vaipunut todella syvään epätoivoon. Epätoivoon koko elämäs suhteen. Kuitenkin vaikka en tietoisesti uskonutkaan ja itkin monet yöt. Jokin mun kehossa oli sitä vastaan. Jokin sai mua tiedostamattomasti uskomaan vielä. Se epätoivon kausi on sitten hieman pidempi tarina, josta voin kertoa lisää, jos se ihmisiä kiinnostaa.
Ja vaikka muistan sen hetken elävästi kun romahdin täysin.
Muistan myös kun sanoin äidille: äiti me saadaan mut kuntoon.
Sen hetken muistan ehkä ikuisesti.
Mietin välillä myös että uskallanko olla iloinen tästä kaikesta. Saanko vihdoin oikeasti olla onnellinen edes jostain, pelkäämättä seuraavaa vastoinkäymistä. Mä kun vihdoin haluaisin antaa itselleni luvan siihen. Ja niin mä aijon antaakkin.
Mä olen niin kyllästynyt murehtimaan, olemaan huolissaan tulevasta. Mä haluaisin vihdoin oppia hyväksymään sen tosiasian, että elämä tulee satuttamaan mutta myös antamaan paljon, jos siihen luottaa.
Ehkä se tietää miten tän homman kuuluu mennä.
Vaikka en olekkaan päässyt irti täysin kontrollista, olen silti oppinut löysäämään otetta, edes hieman. Meidän täytyy oppia olemaan edes pikkuriikkisen ylpeä itsestämme. Se onnellinen elämä rakentuu nimittäin juurikin niistä pienen pienistä asioista. Me ei voida jatkuvasti elää niin, ehkä sitten joskus kun, vaan nyt. Me eletään nyt. Ei välttämättä enää huomenna.
Se on karu tosiasia.
Sillon kun voin todella huonosti, muistan kaivanneeni tukea, niinkuin meistä jokainen varmasti elämänsä aikana kokee. Rehellisesti sanottuna en saanut koskaan, en koskaan sellaista tukea jota jokainen meistä sellaisessa tilanteessa tarvitsisi. Mutta kun fakta on se että kukaan, ei kukaan voi antaa sellaista tukea meille.
Kukaan muu ei voi tietää millaista käyt läpi, tottakai on ihmisiä varmasti jotka kärsivät samanlaisista asioista ja heiltä voi jonkinlaista vertaistukea saada. Muttakun hekään ei voi päästä oman päämme sisälle. Ja ei, en mä ole jäänyt täysin yksin asioiden kanssa. Kyllä mä tukea olen saanut.
Kukaan muu ei voi kuitenkaan tietää millaista on juuri sun kokemus läsnöolottomuudesta.
Just nyt on kuitenkin ihan älyttömän hyvä olla.
Tein taannoin postauksen mun snapchatin ruokakuvista ja päätin tänään tulla jakamaan vähän lisää mun snapchatin sisältöä. Oon nimittäin viimeaikoina huomannut olevani jotenkin erityisen aktiivinen siellä ja tykästyny siihen ihan älyttömästi! Edelelleen nämä räpsyt sisältää aikamoisen paljon ruoka-aiheisia juttuja mutta mutta.. ketäpä ei ruokakuvat kiinnostais?! Tosiaan jaan sillä puolen kyllä myös muita mun arjen puuhia vaikka kuvien perusteella saattaa vaikuttaa tämä väite hieman epäilyttävältä - heh.
