maanantai 25. joulukuuta 2017

VEGAANINEN PIPARKAKKU-RAAKAKAKKU

IMG_7329-2

Meillä on ollut aina, ihan mun lapsuudesta saakka, ollut paljon perinteitä liittyen jouluun. Mä olen aina rakastanut sitä, kun meidän perheellä on aina niin paljon perinteitä ihan koko vuoden ajan. Mutta mulle henkilökohtaisesti joulu on ihan ykkönen kuten varmasti monelle muullekkin siellä ruudun toisella puolella. 

Mulle joulu tarkoittaa aikaa, jolloin rauhoitun. Aikaa, jolloin olen läsnä vain ja ainoastaan itselleni ja muille läheisille. Aikaa, jolloin otan aikaa myös itselleni, jolloin yritän jakaa rakkautta. Vaikka kuinka kliseiseltä se kuulostaakin, mä en koskaan, en ikinä ole pitänyt joulun kattokruununa lahjoja. En koskaan. Siispä minä myös haluaisin muistuttaa teitä siellä jokaista antamaan toisille lahjaksi rakkautta. Halin, suukon, lempeän kosketuksen, hymyn tai kehun. Yrittäkää edes pysähtyä hetkiin, tilanteisiin niin että olisitte täysillä läsnä ja vastaanottavaisia.

IMG_7326-2Mun joululahjat ihmisille oli tänäkin vuonna itsetehtyjä: omatekoista raakasuklaata, viikunahilloa ja piparkakku-ganolaa. Psst... jos näiden reseptit kiinnostaa jotakuta siellä niin heittäkää kommenttia! Sen lisäksi koen myös, että meidän kodin joulukekkereiden valmistelut ja järjestäminen oli mun joululahja kaikille läheisillem, jotka täällä kävivät. Tein muunmuassa itse porkkalaa(marinoituja porkkanoita), punajuuri- ja porkkanalaatikon, seitankinkun ja kaikenlaista muuta, kuten tämän näissä kuvissa komeilevan raakakakun, piparkakkuraakakakun! Tästä tulikin muutama kysely snapchatin(jeminaneaa) puolella, joten päätin jakaa reseptin myös teille.

 IMG_7312-3 PUOLUKKA - PIPARKAKKU RAAKAKAKKU

20 cm:n irtopohjavuokaan
8-10 hengelle
Pohja:
5 dl pähkinöitä: itse käytin cashew+saksanpähkinät) 
2 tl ceylon-kanelia (tai normaalia kanelia)
ripaus suolaa
6-8 tuoretta taatelia, kivet poistettuina (ja pipareita! noin kourallinen murskattuna)
Täyte:
5 dl / 225g cashew-pähkinöitä (yön yli liotettuna)
1 tölkki (400 ml) täysrasvaista kookosmaitoa (jäähdytetty yön yli jääkaapissa)
1 dl (kiinteänä mitattua) neitsytkookosöljyä
3-5 rkl kotimaista luomuhunajaa (tai esimerkiksi kookossiirappia)
2 tl ceylon-kanelia
2-3 tl piparkakkumaustetta
+ puolukoita (noin puolet-yksi pakaste pussi 100-200g)
Koristeeksi: pähkinöitä, siemeniä, jauheita, marjoja, vaahterasiirappia, kookoslastuja tai hiutaleita

1. Liota pähkinät yön yli ja laita myös kookosmaito jähmettymään jää kaappiin. Sekoita pohjan ainekset blenderissä. Laita kakkuvuoan pohjaan leivinpaperia ja levitä hieman kookosöljyä kakkuvuoan reunoille. Painele pohjan massa kakkuvuoan pohjalle.
2. Sekoita täytteen ainekset lukuunottamatta puolukoita blenderissä. Blendaa niin kauan, että massa on tasaista ja sileää (cashewpähkinöillä kestää hieman rikkoontua täysin kermaiseksi massaksi, joten ole kärsivällinen). Jaa valmis täyte kahteen osaan, jätä puolet blenderiin ja puolet johonkin toiseen astiaan. Lisää blenderissä olevaan massaan hieman puolukoita, katso ettei massa muutu liian litkumaiseksi, lisää puolukoita siis vähitellen, niin että väri muuttuu ihanan pinkiksi. Kaada se pohjan päälle.
3. Laita sen jälkeen kakku pakastimeen siksi aikaa että massan päällynen jähmettyy hieman (noin 15-20 min, riippuu kuinka lämmintä massa on.). Ota massa pois pakastimesta ja lisää varovasti massa, jossa ei ole puolukoita puolukkamassan päälle. Laita takaisin jähmettymään pakastimeen noin 4-6h, mieluiten yön yli. Tällöin kuitenkin muista ottaa kakku tarpeeksi aikasin sulamaan. 
4. Koristele haluamilla herkuilla, leikkaa hieman jäässä oleva kakku terävällä veitsellä palasiksi ja nauti <3
 IMG_7326-3

tiistai 28. marraskuuta 2017

NIIN KAUNISTA

DSC_0078

Tällähetkellä istun autossa, matkalla kohti Leviä! Meillä on ollut tapana aina joka vuos tällä lapin reissulla käydä ainakin kerran Levin puolella. Useimmiten laskettelemme Ylläksen rinteillä, mutta Levillä on ollut tapana käydä shoppailemassa, syömässä ja uimassa! Useinhan sanotaan Levin olevan turisti rysä ja sitä se vähän onkin, toisaalta ollaan usein vähän sellaiseen aikaan täälllä käymässä ettei ylipäätään ole hirveästi ruuhkaa tai turisteja. Sekin tekee tästä reissusta entistä miellyttävämpää kun ei tarvitse odotella pitkissä jonoissa rinteisiin tai mihinkään muuallekkaan. 

Tänään tosiaan tälläinen päivä tulossa. Kuvailen tältä päivältä myös mydayta ja koitan saada sen purkkiin tämänpäivän aikana niin pääsette sitten näkemään vähän tarkemmin meidän meiningeistä. Tässä vielä vähän kuvia mitä on tullut räpsittyä! En vaan pysty enempää hehkuttamaan tätä ihanaa ja niin kaunista maisemaa...

DSC_0032 DSC_0017 DSC_0080 DSC_0022 DSC_0034 DSC_0098 DSC_0102 DSC_0123 DSC_0129 DSC_0130 IMG_0280 IMG_0277

maanantai 27. marraskuuta 2017

LAPPIIN



Terkkuja täältä pohjosesta! Lähettiin siis perheen kanssa perinteiselle Lappi reissulle. Viime vuonnakin kirjottelin blogiin tästä meijän perinteikkäästä Lappi reissusta, joten viimevuoden kuvat löytyykin tuolta arkistoista - niitä voi siis kanssa käydä kurkkimassa jos kiinnostaa :) 


Mutta tosiaan, perille päästy ehjin nahoin, vaikka hankaluuksia pitkällä ajomatkalla ehti tapahtumaan. Hetken luultiin jo, että jäädään tienpäälle: ratin tärinä ja auton omituiset äänet pisti miettimään että onkohan kaikki nyt ihan kunnossa. Selvisikin onneksi, että auton renkaan pultit olivat vaan löystyneet ja päästiin niiden kiristyksen jälkeen jatkamaan matkaa! Huh... 

Ensimmäisenä päivänä käytiin muutamissa kaupoissa vaan ostamassa mökille vähän ruokaa ja muuta pientä purtavaa. Ehdittiin myöhemmin käymään vielä saunassa ja laitettiin takkakin päälle. Poronkäristystäkin ehdittiin syödä, (joka itselläni oli tehty härkiksestä). Eilen mentiin jo ensimmäistä kertaa laskettelemaan siskon ja veljen kanssa ja käytiin mäen alapuolella Taiga ravintolassa syömässä. Mun onnekseni, mikä ihme, sieltä sai pitsaa vegaanisella juustolla! ihan mahtavaa, että on sellainenkin vaihtoehto! Siltä päivältä kuvailin myös mydayta ja sen editoin tänään varmaankin loppuun.

Tosta yläpuolelta pääsette kattomaan ensimmäisen päivän mydayn! Mikäli mun jutut kiinnostaa niin mun youtube kanavan saa myös käydä tilailemassa, koska sinne on todennäköisesti tulossa lisää juttua piakkoin, mun kanavalle pääsette tosta oikeella laidassa olevasta youtuben kuvakkeesta <3 

DSC_0058
DSC_0049DSC_0029IMG_0107 IMG_0121 DSC_0060 DSC_0032 DSC_0041 DSC_0036 DSC_0034 DSC_0024 IMG_0164 DSC_0012 IMG_0128 IMG_0061 IMG_0059 IMG_0090 IMG_0091 IMG_0226

perjantai 24. marraskuuta 2017

UNELMISTA

DSC_0744

Meillä kaikilla ihmisillä on unelmia, unelmia unelmien työpaikoista, unelmien jatko-opiskelupaikoista, unelmia ulkomaan matkoista. Jokainen meistä unelmoi jostain, vaikkei sitä tavallaan tiedostaisikaan. Entäs jos pureuduttaisi hieman syvemmälle niihin. 


Mä en itse koskaan ole unelmoinut näistä niin sanotuista normaaleista materialistisista asioista. En koskaan ole ajatellut, että unelmani olisi muuttaa ulkomaille tai saada työpaikka. Joka kerta, kun on puhuttu unelmien saavuttamisesta tai kysytty unelmista, olen aina miettinyt ettei mulla ole unelmia. Ei mulla ole mitään niin suurta asiaa, jota kaipaisin kokemuksieni luetteloon. Jotenkin jokakerta asian tullessa puheeksi olen mennyt jotenkin hiljaiseksi ja miettinyt todenteolla, että miten kaikilla muilla on unelmia saavuttaa elämässään jotain. Sitten yhtenä päivänä sen keksin. 


DSC_0873 DSC_0740

Kuten parhaat teksitini, myös tämän tekstin aihe iski kuin salama kirkkaalta taivalta. Istuin koulussa ja olin omissa ajatuksissani, mietiskelin asioita, oli jotenkin melankolinen fiilis elämästä. Sitten tämän tekstin ensimmäinen lause juolahti mieleeni. Ja jatkaisinkin alkukappaletta näin:


Mutta kuinka monella on unelmana olla rakastettu? Kuinka moni haluaisi olla hyväksytty ja kokea itsensä riittäväksi. Kuinka monen unelmana olisi olla onnellinen, kuinka monen unelma olisi olla parasversio itsestään - kuinka moni haluaisi olla hyvä ihminen. Ihminen, joka rakastaa muita ja jakaa muille inspiraatiota avoimesti häpeilemättä ilman mustasukkaisuutta.


Toisaalta, kuinka moni haluaisi osata itse olla rakastava. Osata aidosti tuottaa toisille hyväksytyksi tulemisen tunteen tai onnellisuuden. Osata kertoa muille niiden parhaista puolista, niiden kauneudesta tai riittävyydestä. 


En usko että kovin monen ensisijainen unelma olisi jokin näistä.


Sitten tajusin sen, tämä on minun unelmani. Sellainen ihminen mä haluaisin olla. 


DSC_0825 DSC_0213 DSC_0710

Ei ole kyse siitä, että haluaisin pakolla miellyttää ihmisiä. Tai olla huomion keskipisteenä, ei todellakaan. En ole koskaan ollut ihminen, joka kaipaisi keskipisteenä olemista tai yleensäkkään sitä,että mut huomattaisi. Kyse on nimenomaan siitä että haluan aidosti auttaa ihmisiä, haluan aidosti olla ihminen joka voi antaa jollekkin jotain hyvää ja jakaa muille inspiraatiota. Olla ihminen, jonka tavatessaan jokainen saisi kuvan siitä kuinka läsnä olen jokaisessa tilanteessa ja kuinka vilpitön olen.
Haluan että jokaisessa kosketuksessa ja vuorovaikutuksessa sen vastaanottava kokee olevansa riittävä mun seurassa.

Haluan olla ihminen, joka muistetaan hyvä sydämmisenä. 


DSC_0778

Haluan olla muille hyvä ihminen - se on mun unelma 

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

WHAT HAPPENS IN MY SNAPCHAT?

a as

Tällä kertaa ajattelin tulla jakaamaan taas pitkästä aikaa tänne blogin puolelle mun snapchatin sisältöä, niin pääsette kurkistamaan myös sille puolelle mun elämää. Snapchatistä näätte mun elämää aikalailla reaaliaikaisesti, joten mikäli sellainen kiinnostelee niin kannattaa käydä addailemässä mua nimellä jeminaneaa

Ensimmäisistä kuvista voisin sen verran mainita, että kuten huomaatte, mun snapistä löytyy paljon, paljon paljon ruoka kuvia. Oon vaan jotenkin niin happy siitä, miten ruoanlaitosta ja sen estetiikasta on tullu mulle rakas harrastus. Rakastan leikitellä ruoan koristelulla ja ottaa niistä miljoonia kuvia! :D Ruoka-aiheisia postauksia on toivottu suhteellisen paljon, joten niitä oikeastaan olenkin tällä hetkellä suunnittelemassa.

dfg kl q lb

Muun muassa näistä ylläolevista kuvista osa on reseptikokeiluja, joita on varmasti myös blogin puolelle tulossa - muutama resepti jo testattu erittäin, erittäin toimivaksi, joten niistä tulee varmasti juttua myös tänne blogiin. Kun näitä kuvia kattoo niin ei voi muuta sanoa kun, että voi nam. Esimerkiksi noi mun ja poikaystävän vohvelit, oumaigaad, ne oli niiin niin nam. Nälkä iskee, vaikka olisi juuri syönyt. Rakastan myös sitä miten erilaiset värit tuovat ihanaa eloa näihin kuviin. Sitä mun mielestä ruoan pitäisikin olla: värikästä ja hyvää. 

s w

Viime aikoina oon viettänyt paljon aikaa myös poikaystäväni kanssa, ja vaikka kohta ollaankin oltu vasta puolivuotta yhdessä, ollaan keretty kokemaan ja tekemään yhdessä vaikka minkälaisia juttuja. Käyty muun muassa syömässä ja elokuvissa, tehty kaikenlaista mukavaa pientä puuhaa. Vietetty paljon yhteistä aikaa, mikä itselleni on erittäin tärkeää. Aika on kulunut aivan älyttömän nopeasti. Usein sitä miettii kuinka aika kuluu niin hitaasti mutta kun katsoo ajassa taaksepäin huomaakin ajan hurahtaneen. 

mm o
u

Kaiken muun ohella koulua on tietysti pitänyt käydä. Viimeinen vuosi ja uskaltaisin sanoa että suurin stressin aiheeni tällähetkellä onkin koulu. Jotenkin turhauttaa ja raivostuttaa. En vaan jotenkin yhtään enää jaksaisi. Ylioppilaas kokeet ovat syksyltä ohi, ja eikä nyt mennyt aivan putkeen nekään. Noh.. en jaksa stressata niistä liikaa, kunhan nyt jotenkin selviäisi hengissä vielä keväästäkin. Muutaman kerran olen kerennyt myös töiden parissa piipahtamaan ja saanut itselleni kerättyä hieman säästöön rahaa :) Mökilläkin on muutaman kerran käyty moikkaamassa eläimiä, kisuja ja Kodaa <3

lk lkj df

Jonkin verran olen myös treenaillut vaikken läheskään niin paljon kuin haluaisin. Koulu ja koulun tuomat menot vievät energiaani ja erityisesti aikaa erittäin paljon ja se syö kyllä itseäni tosi paljon. Rakastan treenaamisesta ja sitä energiaa mitä saan siitä. Koulu on kuitenkin hoidettava ja annettava itselle hieman armoa tämän suhteen. Varsinkin lukion jälkeen olisi kyllä tarkoitus aloittaa hieman säännöllisemmin käymään treenien puolellakin. 

Treenit kulkevat kuitenkin suhteellisen hyvin - energiaa riittää kun syömiset on kunnossa ja tuloksiakin ehkä jossain määrin tulee. Muun muassa maastaveto paino on noussut 75kiloon (5x75kg)!

mn kö collage kkk

Pikkukissujen kanssa on touhuttu ja vietetty myös paljon aikaa. Niidenkin puolesta aika on kulunut älyttömän nopeasti. Vastahan ne olivat ihan mini mini vipeltäjiä, joiden silmät tuskin vielä aukeavat. Nyt ne jo juoksentelevat ympäri kämppää. Nää pikku vipeltäjät lähtee kuitenkin aivan pian sillä kodit ovat niille jo löytyneet. Kävin myös ekaa kertaa poikaystäväni isovanhemmilla poimimassa ison kasan suppilovahveroita ja hänen isällään yökylässä alku syyslomasta. Ääää niiin kivaaa! näitä juttuja just rakastan. Luonnossa oleminen saa mut kyllä niin onnelliseksi ja rauhalliseksi. 

Tosiaan, siinä oli muutamia poimintoja mun snapista! Jos tosiaan kiinnostaa mun puuhailut ja höpöttelyt käykää addailemassa (jeminaneaa), instasta mut löytää nykyään nimellä plantifulmindj

Ihanaa syksyä <3 !