TAHDON.

Nauraa, vatsani kipeäksi

Hymyillä, ilman pidättelyä, häpeilyä

Sanoa mielipiteeni, ääneen.

Kyseenailaistaa

olla rohkea ja läsnä.

Välittää muista, mutta olla silti välittämättä.

lopettaa turhanpäiväisen stressin, ahdistuksen.

Päästää irti teeskentelystä, tekosyistä, kontrollista.


Kuunnella liikuttavaa musiikkia ja itkeä. Itkeä pois surun.

Popittaa musiikkia täydestä sydämestä.

Unta,

Hitaita aamuja,

Herätä pimeään pakkasaamuun, katsoa ikkunasta ulos lumihiutaleiden pudoten.

Herätä pirteänä, onnellisena.

Liikuttaa kehoani, tavoitteita

Energiaa.

Käpertyä lämpimiin villapaitoihin ja pistää pehmeät villasukat jalkaan.



Sanoa että mä oon hyvä ja sä kans, ihan tosi tosi hyvä.

Ympärilleni rakastavia ihmisiä, aitoutta

Tehdä mun juttuja, päättäväisyyttä.

Säännöllisyyttä, sekä epäsäännöllisyyttä.
Elää täysillä.

Rakastaa.

Onnellisuutta.

Tasapainoa.

Olla minä.

ANTEEKSI

Sitä kuulee toisinaan harvoin, liian harvoin. Vaikka se ei kovin pitkä sana olekkaan, sillä on ihan tosi tosi suuri merkitys. Miksi se sitten on niin vaikeeta? Miksi se on niin vaikeaa sanoa? Toisille, mutta myös itselleen. Sanoa anteeksi, mutta myös vastaanottaa se.
Musta on se on hieno ja ihailtava taito omata. Osata pyytää, mutta myös vastaanottaa anteeksipyyntö. Se on merkki ihmisen henkisestä vahvuudesta. Ihminen on kykeneväinen unohtaa ja hyväksyä. Jatkamaan eteenpäin.

Toisaalta jos miettii asiaa "heikomman" näkökulmasta, mä ainakin huomaan siinä suunnattoman kauniita piirteitä: kiltteyttä, kuuliaisuutta, periksiantamattomuutta, vaatimattomuutta, nöyryyttä.
Ihmisen, joka omaa nämä piirteet, voi toisinaan olla vaikeaa antaa anteeksi. Se ei musta kuitenkaan tarkota sitä, että hän olisi heikompi. Kukaan meistä ei ole heikompi. Me kaikki, joka ikinen, ollaan niin samanlaisia. 

Mä voin rehellisesti myöntää että mun on ollut vaikea antaa anteeksi. Ennen ehkä enemmänkin sitä muilta tulluttu anteeksi pyyntöä, nykyään kuitenkin annan usein anteeksi aika nopeasti. Se helpottaan elämää, uskokaa pois. Mutta, mitäs kun on kyse musta itsestä? joo.. en, en vaan osaa antaa anteeksi, itselleni. Mä olen tehnyt menneisyydessä monia virheitä ja vääriä valintoja. Mä oon niin ankara, en osaa olla itselleni armollinen. Vaan ajaudun vaan itse syyllistämisen kierteeseen. Koska mä satun luonteeltani omaamaan muutaman pirullisen piirteen: kiltteyden, nöyryyden ja vaatimattomuuden.
Mun on ollut muutenkin vaikea hyväksyä itseäni, ja jos totta puhutaan mun itsevarmuus- ja luottamus on aika huono. Se on ollut aika paljon parempi, mutta sattuneista syistä se on heikentynyt aikalailla. Olen niin epävarma itsestäni. Niinkun olen muissakin teksteissä puhunut mm. pelosta. Mä pelkään. Pelkään, sitä mitä käy kun avaan itseäni enemmän? naurettavaa. Koska mä tiedostan sen täysin, ettei siinä ole mitään pelättävää. Sillä mä huomaan, että heti kun mä avaan omaa sydäntäni muille enemmän mun olo helpottuu ja mä rakastun ihmisiin.

Toisaalta mä tiedän myös, että mistä osittain mun pelot johtuu. Mä oon niin monesti tavannut ihmisiä, jotka ei ole mun arvoisia. Jotka ei aidosti musta välitä. Oon saanu kokea sosiaalisia tilanteita, joissa mun omaa perusolemusta on katsottu vinoon. Tähän väliin sanon, että mä en ole kiusaamista kokenut, mutta muut sosiaaliset tilanteet ja kanssa käymiset on vaikuttanut asiaan. Ja kyllä, mä tiedostan myös ettei kaikkien tarvitsekaan olla mun parhaita ystäviä. Mutta mun pointtina on vaan, että mut tekee onnelliseksi se, että mun ympärillä on rakastavia ihmisiä, jotka arvostaa mua, mun taitoja, mun ulkokuorta mutta ennen kaikkea sisusta ja haluaa istua mun vieressä.

Mä olen koko ajan matkalla omassa kehittymisessäni, ja uskon myös siihen, että jokainen kehittyy koko ajan. Ihmiselle täytyy antaa aikaa, sillä sinä aikana ihminen prosessoi ja käsittelee mennyttä ja tulevaa. Suree ettei myöhemmin tarvitse käydä läpi suru työtä, asiat on hyvä käydä läpi ja jatkaa matkaansa kun on valmis siihen. Ja vaikka itsensä hyväksyminen oiskin pitkä tie, se kannattaa jaksaa kulkea. Mä vaan toivon ja pyrin siihen, että mä kehittyisin tässä oman anteeksipyynnön hyväksymisessä.

Että mä voisin hyväksyä itseni, virheineen. Ja että voisin sanoa itselleni, että sä olet hyvä.

AAMUPALAA ALBERTINKADULLA

Aamupalat on ihan parhaita. Mä rakastan sitä kun aamulla aamutouhujen jälkeen saa kipittää keittiöön loihtimaan jotain ihanaa! Napata kulhon astiakaapista, pyöräyttää blenderi käyntiin, ja koristella tuotos ihanilla herkuilla tai paistaa pannulla ihana munakas... lista on loputon. Nimittäin kun mä syön niin mä syön myös silmillä, mä rakastan kaunista ruokaa. Ruokin ruoalla myös mun mieltä, mä jotenkin tunnen mun koko kehossa kun mä herään taas eloon, kun saan tehä ja kokea niitä juttuja, joita mä rakastan. Ja tyypit, tehkää niitä. oikeesti. Ne on ihan älyttömän tärkeitä juttuja.






Tää breku paikka oli ihan uskomattoman kaunis, niin kuin etukäteen arvelinkin. Juttuhan meni siis niin, että alunperin oli tarkoitus mennä hyvän ystäväni kanssa aamupalalle kyseiseen paikkaan mutta hän estyikin tulemaan. No, mäpä päätin sitten mennä tutkimaan paikan ihan yksin. Ja se oli oikeestaan aika kivaa. Sai istua ihan rauhassa kuuma kuppi kädessä, nauttia ihanasta ruoasta, hyisen syksyisestä ilmasta ja pohtia maailman menoa. Nähtiin sitten vielä myöhemmin kuitenkin ja mentiin ystäväni kanssa lounaalle Rootsiin tsekkaamaan uudistunutta listaa. Valittiin ihanat salaatit ja raakakakkupalat. namnamnam...



Kuten arvata saattaakin, olisi toisen kahvilasuosituksen aika. Cafe Kuuma sijaitsee Helsingissä Albertinkatu 6:ssa. Olin paikalla jo vähän vaille avaamisaikaa, ja ilmeisesti yksi nuori pariskuntakin odotteli sisäänpääsyä. No, sitten ihana kahvilatyöntekijä tulikin vihdoin avaaman oven ja toivotti tervetulleeksi. Ja tervetulleelta olo tuntuikin. Kuumassa oli muutamia aamupalavaihtoehtoja joista valitsin tämän: Smoothiebowlin, avocadoleivän, omenamehun sekä kuumaksi juomaksi chai-latten. Vaihtoehtona oli mielestäni myös croisantti sekä turkkilainenjogurtti granolalla ja vihermehu sekä kahvi tai tee.

Kahvilassa työskenteli kaksi nuorta naista sekä yksi hieman vanhempi, kaikki aivan ihanan oloisia. Olo tuntui heti sisään astuessa todella kotoisalta. Näissä paikoissa rakastankin sitä kotoisuutta. Sitä kun tuntee itsensä tervetulleeksi sellaisena kun on, eikä tarvitse olla mitään tai minkäänlainen, vaan ihan oma itsensä. Jotenkin se työntekijöiden kohtelu asiakkaita kohtaan on näissä paikoissa ollut aivan oma laatuista. Tuntuu, että he aidosti haluavat tarjoilla ja auttaa asiakkaita, ja tuntuu että he ottavat jokaisen asiakkaan omana yksilönä. Heistä oikein huokuu se miten heitä inspiroi ja miten he rakastavat omaa työtään.

Mulle tuli jotenkin todella ihana fiilis, siellä istuessa ja katsellessa ja kuunnellessa työntekijöiden hymyileviä kasvoja sekä nauruja. Se pisti ajatukset miettimään, mitä itse haluaa. Mitä mä haluan tulevaisuudelta? Ja jos yhden asian oon pohtimisteni jälkeen saanut selville niin ainakin sen, että mä haluan tehdä työkseni (ja elämässä muutenkin tottakai) niitä asioita mitä mä rakastan.




Hei ja jos teitä kiinnostaa tälläset suosituspostaukset niin kommentoikaa ihmeessä mitä pidätte tälläsistä! ja kans jos tulee postaus ideoita tai jotain aiheita mistä haluisitte mun puhuvan tai kuulla mun mielipiteen niin saa ehdotella toki! Tai jos tulee ihan mitä vaan, saa tulla avautumaan <3

Pus,

- Jemina

SUNNUNTAIBREKUT ON PARHAITA

Heissan tyypit!

Niinkun huomata saattaakin, oi kyllä. olen editoinut ensimmäisen videon mun blogihistoriallani. Tuli jotenkin fiilis kuvailla ja kaikenlisäksi sain apua rakkaalta ystävältäni kuvauksissa! Tosiaan pidettiin oikein tyttöjen yökyläilta meillä ihan syysloman kunniaksi, joka meni ihan nappiin! Leffoja, hyvää ruokaa, ystäviä ja paljon naurua. Tänään päivällä tehtiin kans ihan ekaa kertaa sushia, joka onnistu kanssa ihan älyttömän hyvin! naaaam. Tehtiin vielä pieni kävely lenkki illan hämärtyessä jutellen kaikesta maan ja taivaan väliltä. Täytyy sanoa, että tää viikonloppu oli kyllä parhaimpia pitkästä aikaan! 

Pidemmittä puheitta, tältä näytti meidän sunnntai breku ❤ : 

- Jemina

Yksi ihanimmista kahviloista ikinä

Mä rakastan kahviloita. Sitä tunnelmaa kun sisään astuu ja ihanan lämmin tunnelma valtaa koko kehon ja korvapuustin tuoksu kantautuu nenään. Sitä kahvilan työntekijän lempeää hymysuista vastaanottoa. Sitä hetkeä, kun voi nauttia ystävän seurasta, murehtimatta tulevasta tai menneestä, tai niitä avautumisia kuuma kuppi pöydällä, jonka juomiseen menee ikuisuus. Mutta se ikuisuus on täyttä rakkautta. Sitä kahviloiden pientä tausta melua ja ihmisten rupattelua. Toiset yksin, jotkut isossa porukassa, ja jotkut kahden kesken. Sitä lämmintä tunnetta vatsassa, kun se on täynnä ihanista herkuista ja mieli levänneenä, edes sen hetken.

Tosiaan, käytiin hyvän ystäväni kanssa kaupungilla ja siinä hetken aikaa pyöriskeltyämme ehdotin yhtä aivan ihanaa kahvilaa, mistä olin kuullut jo useampaan otteeseen, mutta sisällä en vielä ollut päässyt käymään. Tämä kahvila sijaitseekin aivan Helsingin keskustassa, jonne pääsimme helposti kävelemällä kampin edustalta.

Andante on aivan ihana pikku kukka kahvila Fredrikinkadulla, jossa työskenteli kaksi aasialais taustaista, toinen mies- ja toinen naispuolinen. Astuessamme sisään, tunsin heti sen mitä kahviloissa rakastan: sitä lämpöä ja pienien kahviloiden kotoisuuden. Taustalla pientä ihmisten puhetta, mutta silti niin rauhallinen ilmapiiri. Ympärillä kauniita kukkia, astioita ja lämpimiä kuppeja kera uskomattoman kauniiden vaahdotettujen kuvioiden. Andante tarjoilee mm. erilaisia kahveja ja muita lämpimiä juomia, raakakakkuja sekä pieniä leivoksia. Ainakin viikonloppuisin taitaa olla jonkun näköistä brunchia/aamupalaa tarjolla johon kuului mm. avocadoleipiä ja turkkilaista jogurttia ja granolaa.

Aamupala tarjoilu oli poistettu, joten päädyimme kuumiin chai-latteihin, raakakakkupalaan sekä saksanpähkinä-brownieen, jotka syötiin puokkiin. Nam nam nam. Ihan älyttömän hyvää. Kuulostaa varmaan aika hunajaiselta ja liioittelulta? Mutta kun, näin se vaan on. Kaunista, hyvää ja mikä parasta: nauttia tästä ihanassa seurassa. R a k k a u t t a.
Tämä siis todellakin iso iso suositus ja tänne varmasti itekkin eksyn vielä useampaan otteeseen. Pysykää kuulolla, sillä näitä suosituksia ja vinkkauksia on tulossa lähiaikoina varmasti lisää!
Ihanaa syksyä !


pus,

- Jemina

Sano se ääneen

Tietääkö kukaan sitä fiilistä kun jokin asia painaa mieltä? niin paljon, että se häiritsee jo ihan omaa olemista.

niin paljon, että se valtaa sun mielen,

ottaa sun oman hallinnan, ja koittaa astua sun päälle.

sanoo sulle, että sä oot riittämätön, itsekäs, epäonnistunut.

tehnyt virheitä, suuria virheitä, jotka sä itse olet aiheuttanut. 

mutta jotka voi korjata, joista voi päästä yli ja jotka voi hyväksyä

mä tiedän.

Jotkut niistä mieltä painavista asioista saattaa tuntua, aivan mitättömiltä ja niistä puhuminen muille voi tuntua typerältä, naurettavalta

vaikka kuinka itse tahtoiskin saada asian sanottua.

Ne asiat ei kuitenkaan ole sitä mitä sä itse luulet.

Ne asiat on ihan järjettömän tärkeitä. 

Jotka sun täytyy saada ulos suusta, ennen kun käy huonommin.

Kokemuksesta mä tiedän, mä ihan oikeasti tiedän miltä tuntuu vatkata asioita omassa mielessä, miettien, että "mä haluan saada tän sanottua tai mun pää räjähtää". 

Mun on ainakin ihan hemmetin vaikea kertoa joitain asioita ääneen, koska mä pelkään.

Pelkään muiden reaktiota, suhtautumista siihen.

Pelkään sitä mitä sitten? 

No mitä sitten?

Kun sen on saanut suustaan, 

hengenahdistuksen, itkukohtauksen ja hiljaisuus taukojen jälkeen.

Voin kertoa, että olo on kun iso kivi olisi vierähtänyt pois sydämeltä.

ja tiedän, kuulostaa todella kliseiseltä, mutta siltä se aidosti tuntuu.

Mieli tyhjenee kaikesta siitä vatvomisesta, stressistä, jonka se asia on aiheuttanut.

Asiat selkeentyy, kukaan ei katso murhaavasti, ei hylkää sua,

tai jos hylkää, oot aivan väärässä porukassa, ja saat ainakin sen selville

sillon sä ainakin oot päässy jo pitkälle.

Kun sut ja sun murheet otetaan vakavasti, avo sylin, aidosti vastaan

sä tiedät olevas oikeassa paikassa

Sä heräät taas eloon.

Jos jotakin tässä haluan ja yritän sanoa niin se on:

Sano se ääneen.

-Jemina

Pizza perjantai

Viimeviikon perjantaina mulle tuli sellanen erikoinen fiilis, tiiättekö, pizza fiilis? siis kyllä, joku pikku tyyppi mun alitajunnassa huusi "pizzaa!". Joten sittenhän sitä piti tehdä. Rupesin miettimään, reseptejä joita itse olen pizzan tekoon käyttänyt. Sitten huomasin keittiön pöydällä tönöttävän kukkakaalin, kyllä kukkakaalin. Kukkakaali+pizza? soooo weird. Vai onko?

Ensinnäkin, mä tykkään pizzasta. Kunnon pizzasta. Yleensä en ravintolassa pizzaa valitse, sillä mä tykkään syödä pizzani kunno pizzerioissa. Tykkään syödä pizzaa enemmänkin fiinimmissä paikoissa, verraten siihen kulmantakana olevaan pizzeriaan, josta haetaan ne yömyöhäiset hätäpizzat. Ne ei ehkä ihan mun henkilökohtasia suosikkeja ole. Toinen asia on myös se, että mä rakastan tehdä ruokaa ja oon niin ilonen, että siitä on tullu mulle niin iso osa elämää. Uskon myös, että ruoanlaitto tulee olemaan tulevaisuudessakin hyvin lähellä mua. Kaikista ihaninta olisikin jos saisi omaan työhön yhditettyä ainakin kolmeasiaa: intohimoni, urheilun ja ruoan. 

Tiedän itseasiassa monenlaisia terveellisimpiä versioita itse ihanaan suussasulavaan vaaleaan vehnäjauhoista tehtyyn versioon. Yksi niistä onkin tämä kyseinen versio, mikä sosiaalisessa mediassakin on paljon ollut esillä. Nimittäin Kukkakaalipizza, kyllä luit aivan oikein. Se saattaa kuulostaa ehkä vähän kyseenalaiselta, mutta uskokaa tai älkää, sopii erittäin erittäin hyvin. Onhan nämäkin asiat aikalailla mielipide ja makuaisitisia sekä tottumuskysymyksiä, mutta omasta mielestä sopi oikein mainiosti ja tyydytti pizzanhimon hyvin! Useinhan näitä terveellisimpiä versioita kyseenalaistetaan ja niihin suhtaudutaan jo lähtökohtaisesti skeptisesti. Mikä on mielestäni väärin. Mä oon aina vannonut sen nimeen, että kaikkea voi syödä, mutta kohtuudella. Ja vaikka välillä se kohtuuden määritelmä vähän vaihtelisi suuntaan jos toiseen, sekin on aivan täysin Ok. Ei, pidä ottaa niin suurta stressiä, oikeestaan mistään, ja sanonpa vaan että puhun kokemuksesta.

Nimittäin vaikka rakastankin sitä ihan ehtaa vehnäpohjaista pizzaa, niin rakastan myöskin tehdä terveellisimpiä versioita niistä. Tässä reseptissä pohja siis muodostuu kukkakaalista, kananmunista ja mausteista. Useissa netissä löydettävissä resepteissä pohjaan laitetaan myös juustoraastetta, mutta itse en sitä laittanut. Ihan mielenkiinnosta halusin kokeilla ilman sitä. Ja sehän onnistui! Päälle voi kasata mitä vaan, ihan mitä vaan itse tykkäät pizzaan laittaa. Tänään voisinkin jakaa tämän kerran reseptini.
namnamnamnamnam.

Lopputuloksesta tuli oikein maukas. Musta on niin ihanaa kun onnistuu tekemään näistä terveellisimmistä versioista oikeesti maistuvia ja mehukkaita. Mutta mennäämpä jo siihen reseptiin...

Kukkakaalipizza ( 1 iso kokopellillinen)

Pohja

• 1 kukkakaali
• 2 Kananmunaa
• 1-2rkl psylliumia
• mausteita ( itsekäytin Urtekramin grillimaustetta)
• (1/2-1 dl juustoraastetta noin)

Täytteet

• tomaattisose (oma seos: pieni tölkkitomaattipyreetä, 2 tomaattia, mauteita, oliiviöljyä)
• purjoa
• lehtikaalia
• minitomaatteja
• savulohta
• mozzarella juustoa

Aloita laittamalla uuni kuumenemaan 200asteeseen. Tee pohja sekoittamalla pohjan aineksen tehosekoittimella(huom tarvitset tehokkaan blenderin! ohje onnistuu myös varmaankin sauvasekoittimella, mutta kokeileminen omalla vastuulla). Itse en kukkakaalia kypsentänyt vaan laitoin suoraan blenderiin pilkottuna. Anna ainesten vaikuttaa noin 10 minuuttia. Toinen huomio: pohja ei vaikuta normaalilta pizzapohjalta, vaan on kosteampi, mutta helposti muotoiltava.

Kaada massa pellille ja muotoile haluamaasi muotoon. Itse levitin massan lusikan kaarevammalla puolella. Laita pohja uuniin noin 20-30 minuutiksi esipaistumaan. (pohja on valmis kun se on saanut vähän väriä). Kasaa tämän jälkeen täytteen ainekset päälle ja heitä uuniin takaisin noin 15 minuutiksi.

Seuraava on tärkeä vaihe: anna pizzan vähän aikaa jäähtyä. Itse en malttanut odottaa ja noh.... se nyt meni miten meni mutta tosiaan, pizzan kannattaa antaa jäähtyä niin se pysyy paremmin kasassa. Pizzan kanssa sopii ihanasti avocado! suosittelen testaamaan!

Ei muutakun nautisekelemaan! vinkki: pizzaa syödäkseen ei myöskään tarvitse olla perjantai.

Mulla on takataskussa monta ihanaa ruokaohjetta, joita mielelläni jaan jos nää vaan teitä kiinnostaa. Heittäkää ihmeessä kommenttiboksiin postaustoiveita, ehdotuksia ja kertokaa ihmeessä aijotteko kokeilla reseptiä! Jos kokeilette niin tulkaa kertomaan miten onnistui.

Ihanaa sunnuntaita kaikille!