Mutta entä jos en tiedä?

Heissan, viime kerrasta onkin vierähtänyt tovi jos toinenkin mutta siihen on kuitenkin ihan pätevä syy. Olin pelireissulla tanskassa, jonka takia kirjoittelu on jäänyt hetkeksi vähemmälle. Nyt kuitenkin olen täällä taas(tosin tukholmaan huomenna). Ajattelin vähän kertoa mun kuulumisia ja ajatuksia joita nyt viimeaikoina oon päässäni pyöritellyt.

Ella kirjoitti ja julkaisi videon, jossa hän puhui mm. ahdistuneisuudesta ja masentuneisuudesta tai ihan ylipäätään siitä, että kaikki ei aina ole ihan hyvin. Tämä aihe koskettaa meitä kaikkia, tai ainakin mua. Jokaisella on hetkiä elämässä jolloin asiat ei oikein rullaa niin hyvin kuin haluaisi, tai jokainen vähänkin painava asia ahdistaa. Ne hetket voi olla joko lyhyt tai pitkä kestoisia, jolloin se syö ihmistä aikamoisen paljon.

Olen pyöritellyt päässäni jo pidemmän aikaa asioita, joista en muille halua puhua. Ja tiedostan hyvin myös sen, että ahdistavista asioista kannattaa ja pitää puhua muille, jotta ongelmat saataisiin ratkaistua. Mutta entä jos se ei tunnu oikealta? tällä hetkellä. Haluan jakaa tunteeni vasta kun olen itse siihen täysin valmis, ja se tuntuu itselleni turvalliselta.

Voin kokemuksesta sanoa, että oman pään sisällä asioiden pyörittely rajottaa omaa käyttäytymistä paljon. Epävarmuus, se on kaiken pahan alku ja juuri.  Entä jos sitä tätä ja tota... mitä sitten jos... En vaan millään jaksaisi enää miettiä että mitä sitten jos. Olen vaan tällähetkellä niin epävarma itsestäni ja oikeastaan koko elämästäni. Olen niin sanotusti hieman, vähän enemmän kuin hieman hukassa.

Ihminen tuppaa sulkeutumaan ja vetäytymään omaan kuoreensa, jos antaa epävarmuuden nousta esiin. Toisaalta kuten ella sanoi, olisi hyvä antaa tunteiden tulla esiin, eikä pakottaa itseään tuntemaan toisin. Ja tässä olen täysin samaa mieltä.

Viimeaikoina olen miettinyt hyvin paljon elämääni, miten tähän pisteeseen on tultu ja miten tästä pitäisi jatkaa. Mutta entä jos en tiedä? entä jos mä en ihan oikeasti tiedä. Se tästä kaikesta tekeekin ihan hemmetin vaikeeta. Tiedostan kyllä senkin, että kaikkea ei tarvitse tietääkään heti ja osa asioista rullaa ihan omalla painollaan. Mutta entä jos mietityttävä asia onkin hieman tärkeämpi kuin se, että vessapaperi on loppu tai tiskejä ei ole tiskattu, jos sitä asiaa ei vaan saa omalla painollaan rullaamaan. Ja juurikin tämä saa itseni ahdistumaan, kun ei tiedä mitä tehdä. Ei tiedä mitä mieli oikeasti haluaa, mistä tulee aidosti onnelliseksi.












Tässä vähän mun fiiliksiä, mites te? tunteeko joku samoin?
Olisi myös mukava kuulla, jos teillä olisi jotain postaus ehdotuksia tai toiveita. Jos vaan on joku asia, mistä haluaisitte mun kirjottavan omaa mielipidettä ja ihan yleisellä tasolla niin kertokaa toki.

Pysähdy tyttö kulta, ennenkun sä oot loppu.

Tiedättekö sen fiiliksen kun susta tuntuu, että sun täytyy. Täytyy tehdä jotain, olla parempi, elää aktiivisesti, liikkua, menestyä, hoitaa arki, työt, koulu... ja lista vaan jatkuu. Pointtina toi sana täytyy. Kuten tässä tekstissä kirjotinkin, usein ihminen, joka haluaa olla se paras, täydellisyyttä tavoitteleva jää tähän sanaan loukkuun. Jää loukkuun myös siihen oravanpyörään, jossa se täydellisyys ei riitä. Nimittäin perfektionistille edes se kaikista parhain ei kelpaa.

Mutta kun juttu on näin, että tätä oravanpyörää kukaan ei halua, ei kukaan. Miksi se sitten on niin vaikeaa olla olematta se täydellisyyteen pyrkivä? joku saattaa ajatella. No kuulkaas kun mä kerron.

Se vaan on niin, että siitä ei vaan pääse pois, se oravanpyörä vaan jatkaa matkaansa. Ja no tottakai tähän voi hakea apua, mutta se voi jo olla isomman luokan kynnys perfektionistille. Sillä ethän sä saa olla haavoittuvainen, epäonnistunut tai huono. 

Tässä tilanteessa, niinkun yleensäkin elämässä, pitäis osata pysähtyä. Kuunnella sitä omaa intuitiota, mitä se haluaa. Ihminen kun on kuitenkin pohjimmiltaan tosi tosi fiksu. Niinkuin Ella on puhunut paljon intuitiosta ja sen kuuntelusta, siitä kuinka tärkeää se on. Sillä se tekee sut onnelliseksi.

Itse henkilökohtaisesti mulle on todella vaikeeta, todella rankan viimevuotisen takia ollut kuunnella mun intuitiota. En vaan pysty antaa ittelleni anteeksi, en osaa olla tarpeeksi armollinen. Enkä tällähetkellä oikeen edes tiedä mitä mä haluan.
Mulla meinas käydä aika huonosti. Ihan vaan sen takia, että en pysähtynyt, kuunnellut itseäni. Suoritin, elin pienessä kuplassa, sillä mun piti olla täydellinen, ja pitäähän mun edelleenkin. Mä kävin todella lähellä sitä, että olisin mennyt sinne mistä ylös en olisi enää päässyt. Poltin itseni loppuun. Tällä hetkellä nyt sitten opetellaan sitä armollisuutta, itsensä hyväksymistä. Etsitään uudelleen sitä omaa intutitiota ja sitä kuka minä olen. Pakko myöntää, että se tuntuu suoraan sanottuna ihan helvetin vaikeelta, varsinkin tässä yhteiskunnassa. Se on vaan niin vaikea sanoa itselleen: sä olet hyvä, sä riität.

Niinkuin Ellakin sanoi, nykymaailma tunkee ihmisten silmien eteen jos jonkimoista referaattia siitä miten sun pitäis olla, ja se on se mikä syö ihmisiä, niiden omaa inspiraatiota, itseajattelua, sitä intuitiota. Sitä mitä sä oikeasti haluat.

Jos mä yhden asian haluan tässä tekstissä sanoa, niin se on se, että pysähtykää, ennen kun on liian myöhäistä.
Ennen kun sä et enää jaksa.

Tätä luonteenpiirrettä sä et välttämättä halua

Niin kliseiseltä kun se kuulostaakin, ihmiset ovat niin erilaisia. Jokainen on yksilö, jolla on omat tavoitteet, unelmat, tunteet, ajatukset, arvomaailma, luonteenpiirteet, kaikki mitä ihminen vaan voi omistaa. Se on rikkaus. Se tekee tästä maailmasta niin kauniin, ihmisten erilaisuus on yksi kauneimmista asioista. Haluaisin kuitenkin esitellä yhtä ihmistyyppiä, yksilöä joka omaa erään pahamaineisen luonteenpiirteen.

Tämä ihminen tavoittelee jotain. Joko hän tietää tavoitteen tarkalleen, tai sitten se on vain olemassa oleva nimetön. Hän haluaa olla kaunis, onnistua, menestyä, voittaa. Olla paras. Vaikka edellämainittut kuulostaa hyvin positiivisilta, se ei kuitenkaan ole koko totuus. Niinkuin ihan missä asiassa tahansa, tässäkin on kaksi puolta. Toinen on se puoli missä pilvet ovat hattaraa ja kukat kukkivat, #rakastanitseäni. Toisella puolella taas hallitsee se jokaisen omistama, jota kutsutaan mieleksi. Usein se henkilö on omannut tämän luonteenpiirteen aina, niin tässä tapauksessakin. Tämä persoonallisuuden piirre onkin usein perittyä tai muiden ihmisten painostuksesta peräisin. Kyseinen henkilö vaan tässä tapauksessa ei oikein osaa sanoa, mistä se on peräisin.

Toisaalta, tämä luonteenpiirre antaa ihmiselle energiaa, tuo hallinnan-tunnetta, lisää vastuullisuudentunnetta, motivoi ihmistä jaksamaan - yrittämään kovemin. Se kasvattaa tätä yksilöä urheilullisesta näkökulmasta niin fyysisesti, kuin henkisestikin. Toisaalta taas sillä on se pimeä puoli, joka haittaa ihmisen olemista, elämistä.

Sillä puolella, se koittaa mitä kovimmin satuttaa ihmistä. Tuhota sitä kaikkein rikkainta. Hypätä silmien eteen juuri silloin, kun sitä vähiten haluaisi. Se vaikeuttaa ihmisen olemista, asioista nauttimista, hetkessä elämistä. On väärin, että näinkin perjaatteessa ihan tosi positiivinen asia voi olla näinkin tuhoisa. Tämä henkilö on monta monta kertaa tuntenut olonsa ahdistuneeksi sen takia. Sen piirteen kanssa eläminen on hänen mielestä välillä suoraan sanottuna, todella rankkaa. Se, että joutuu jatkuvasti pelkäämään epäonnistumisia, pyrkimään täydellisyyteen, olemaan hyvä - oikeastaan se the best, on hänen mielestä hemmetin raivostuttavaa. Perfektionistina eläminen on ehkä yksi vaikeimmista asioista, mitä hän on kohdannut. Miksi sitten on niin vaikeaa hyväksyä itsensä? - kyllä tuo kaikkein kysytyin kysymys. Josta todenäköisesti tulen kirjoittamaan oman tekstin.

Haluaisin kuitenkin sanoa hänelle: Sille ei kuitenkaan saa antaa valtaa liiaksi. Sillä kun niin käy, voi ihminen murtua.

Sitä minulle on

Pistä silmät hetkeksi kiinni. Mitä näet? vai näetkö mitään, jos et, katso tarkemmin. Opettele, opettele katsomaan syvemmälle, kuin vain pintaraapaisua. Ulkokuori on vain mikroskooppisen pieni osa sitä moniulotteista. Sitä, jota moni kiilto silmissä tavoittelee. Hämmästyttävän moni.



Se on yksi kokonaisuus, joka määrittelee ihmisiä. Luokittelee, asettaa eriarvoisiin asemiin. Tunkeutuu välillä jopa sairaalla, ahdistavalla tavalla ihmisen mieleen. Tämä johtuu ainoastaan siitä, että tätä kokonaisuutta ihmiset eivät osaa katsoa syvemmälle, sen pinnan alle. Sinne mistä se oikeasti muodostuu. Tai oikeastaan, ihmiset omaavat taidon katsoa sinne, mutta se tapahtuuko se konkreettisesti on kiinni vaan ja ainoastaan ihmisen toiminnasta ja ajattelusta.



Vaikka se aiheuttaa paljon haittaa, on se oikeastaan mahtava kokonaisuus. Toisaalta, jokainen määrittelee sen kuitenkin osittain itse. Aika mahtavaa eikö? Jokainen saa itse päättää millaisena sen näkee. Muodostuuko se siitä näkyvästä, vai siitä näkymättömästä, vai kummastakin.



Mielestäni se on niin järjettömän iso kokonaisuus, joka muodostuu niin ulkoisista kuin sisäisistä tekijöistä. Siihen kuuluu koko ihmisen fyysinen kokonaisuus, olemus. Ihminen päästä varpaisiin. Se ei kuitenkaan ensisijaisesti koostu näistä, vaan jostain syvemmästä.



Minulle se on ennen kaikkea kuitenkin aitoutta. Vilpittömyyttä. Rehellisyyttä. Se on välittämistä, ennakkoluulottumuutta. Luonnollisuutta. Puhtautta. Hyväksymistä, kunnioitusta sekä
Rakastamista.



Sitä minulle on kauneus.

Ehkä maailman paras.

Heissaan, pientä hiljaiseloa havaittavissa. Kaiken tän aikaa oon kuitenki väsäillyt näitä blogi hommia joten, not bad? no en nyt ihan kokoaikaa. Kuitenkin mennäämpä ihan suoraan asiaan. Eilen, lauantaina, oli ihan mielettömän kiva päivä, nimittäin näin mun hyvää ystävää pitkästä aikaa. Tyypit, oottehan te miettinyt noita juttuja mitä puhuin tässä postauksessa? Nimittäin taas kerran nää asiat nous mun kohalla esiin, todella vahvasti. Se, että viettää aikaa ihmisten kanssa, joiden kanssa sun mieli ja koko keho voi hyvin, on todella tärkeää. Huomasin taas, miten hyvä mun on olla ihmisen lähellä, joka välittää, ymmärtää, on kokenu samanlaisia asioita tai vaikka ei olisikaan osaa asettua mun asemaan. kiitos.


Meidän päivä lähti liikkeelle aamupalalla, kyllä aivan niinkun mun aamut aina lähtee käyntiin, koska aamupala on rakkautta. Mutta ehei, ei ihan normalilla aamupalalla. Lähettiin nimittäin kaeskustaan syömään, aivan parasta. Varmaan moni täällä blogimaailmassa onkin varmaan kuullut tästä kyseisestä kahvilasta jo entuudestaan, mutta nyt munkin on pakko saada hehkuttaa. Käveltiin nimittäin Roots Helsinkiin lauantaina kello 10.04.


Roots Helsinki on vähän aikaa sitten avattu vegaaninen kahvila, jonka yhteydessä toimii ilmeisesti myös joogastudio. Mun täytyy aloittaa varmaan sisustuksesta sillä sehän me nähtiin ensimmäisenä kun sisään astuttiin. Yksinkertaisesti, todella kaunis. Sisustus oli hyvin pelkistetty, ei yhtään liikaa tai liian vähän mitään. Saattaa kuulostaa aika ällö hehkutukselta mutta mitäpä sitä haukkumaan pakolta, nimittäin ainakaan mä en keksi tosta paikasta negatiivista kommenttia. Kahvilan myyjä oli ystävällinen ja lämminhenkinen ja tuli jotenkin tosi kotoisa olo heti kun tultiin sisään. Listalta löytyy mm. raakaherkkuja, smoothieita, tuorepuristettuja mehuja, lounaaseen sopivia vegaanisia annoksia sekä hieman tuhdimpaa annosta. Mielestäni ei yhtään pahan hintaisia, kun jotkut niistäkin tuppaa aina valittamaan, varsinkin jos puhutaan terveellisyydestä, luomusta tai vegaaniruoasta.


Meidän aamupala koostui kahdesta eri tuoremehusta (viher, appelsiini-porkkana-inkivääri), tuorepuurosta, joka syötiin puokkiin sekä ehkä maailman parhaimmasta vohveleista, joita koskaan oon syönyt, matcha-vohveleista. Nämäkin siis vegaanisia. Siis aivan tajuttoman hyviä. Olin ensin hieman varauksellinen, että voiko ne tosiaan maistua hyviltä eikä kuivilta plätyiltä mutta heti kun ensimmäisen haarukallisen oli suuhun laittanut niin se oli sitten siinä.

Tosiaan, todella vahva suositus. Tonne tulen menevään varmasti monta, monta, monta kertaa. Meidän päivä jatkui kuitenkin. Kierreltiin ympäri helsinkiä, käytiin syömässä, linnanmäellä, kaivopuiston rannassa jätskillä ja illalla vielä käytiin kuvailemassa. Oli kyllä ihan mahti päivä ja kiitos siitä kuuluu rakkaalle ystävälleni. Toivottavasti, teilläkin oli mukava viikonloppu.

Miten te vietitte viikonloppua? ootteko käynyt kyseisessä kahvilassa? mielipiteitä? ihan mitä vaan, kertokaa mitä on sydämmellänne. Olis ihan tosi tosi mukava kuulla.

Ne metsän kaunottaret

Onks kenenkään muun mielestä kesä menny taas kerran hiukkasen nopeesti? vastahan se alko? Tuntuu siltä kun ei olis kerennyt tekemään mitään, vaikka oon tehny itseasiassa aika paljonkin, mutta toisaalta siltähän se aina tuntuu... Kesällä sen kyllä huomaa miten se ei vaan pysähdy, nimittäin aika. Se jatkaa kulkuaan, ei kysele lupia keneltäkään. Onko teistä koskaan tuntunu siltä että tekis mieli pysäyttää aika, edes hetkeksi. Musta ainaki on, todella monta kertaa.



Tossa muutama päivä sitten mökillä käppäillessä huomasin mun vieressä mustikan varpuja, kyllä juuri ne, jotka joka kesä nousee näyttäytymään. Ja ei jumankekka. Ne oli täynnä niitä ihania sinisiä palluroita. Voi että kun ne oli kauniita. Nappasin mukaani pienen mukin ja keräilin niitä maistiaisiksi.  Siis miten ne voikaan maistua niin hyviltä, suoraan varvusta poimittuna. No tämähän johti sitten järjettömään ahdistukseen, että nyt ne täytyy saada äkkiä kerättyä pois.















Otin isomman lasikulhon ja jatkoin poimimista. No se aika taas kului ja kohta huomasinkin jo että olin kyykistellyt pensaikossa jo kolmisen tuntia. Mutta kaipa se kannatti, sain nimittäin kerättyä koko ison kulhollisen täyteen, vaikka en ollut liikkunut meidän pihalta muualle metsään. Laitettiin mustikan mökin pakkaseen ja sieltä mä niitä oon sitten ottanu aamupuuroon. oi nam. sanon mä.











Tosiaan noita olis tarkotus keräillä talven varalle pakastimeen. Viimevuonnakin sain kerättyä pakastimen täpötäyteen, sieniä, mustikoita, mustaherukoita... Ja kaikki meni. Kehotan teitäkin kaikkia menemään hakemaan omat marjat pakastimeen. Mustikat on nimittäin niin terveyspommeja, ja ainakin minä suosin suomalaisia tuotteita, varsinkin marjoissa. Mustikat ja marjat yleensäkin sisältävät paljon antioksidantteja ja ihmiselle tärkeitä vitamiineja.

Mä julistan tästä lähtien joka ikisen aamun...

Tiedättekö ne aamut kun sun inspiraatio nousee huippuunsa ja sanoo sulle yes yes yes. No, tänään mulla tapahtu juurikin näin. Mökillä on parasta just se kiireettömyys, huolettomuus, se ettei sun tarvitse tehdä mitään. Kukaan ei pakota sua tekemään mitään, sä voit vaan olla tai vaihtoehtosesti pistää päivän käyntiin hupputreenillä. Mutta kaiken tän pointti on just se ettei sun tarvitse. 

Oman kehon ja mielen kuuntelusta puhutaankin paljon nykypäivänä. Musta se on tosi tosi hyvä juttu, sillä usein se unohtuu. No mitähän se sitten tarkottaa ja missä menee sen rajat? 

On tärkeää oppia kuuntelemaan oman kehon viestejä. Mitä sun tekee mieli, onko keho väsynyt tai mitä sä tällähetkellä haluat tehdä. Mietippä hetki, ihan aikuisten oikeesti. 

Jos nyt palataan takaisin tähän aamuun, aamuun jonka julistin lettu-aamuksi. Heräsin ja unenpöpperössä, jo ennenkun unihiekkojanikaan olin ehtinyt putsata huomasin pöydällä banaanit. Ne parhaimmat ihanimmat keltakuoriset olennot. Siis ihan oikeesti nyt. Mä julistan tästä lähtien joka ikisen aamun lettu-aamuksi. Koska letut, banaaniletut. Kun ensimmäisen haukun olin kauniista lettusistani ottanut nii voi jestas sentään. Halleluja. Okei okei, eiköhän tässä ollu hehkutusta koko luomakunnalle jakaa. Näitähän reseptejä nyt varmaan ainakin joka toinen bloggari on jaellut blogeissaan. Mutta kun.. ne vaan on niin parhaita. P a r h a i t a.

Nämä kaunokaiset nautiskelin tällä kertaa kera banaani siivujen, mustikoiden, mansikoiden, vadelmien ja pähkinöiden. Päälle vielä isolla kädellä hunajaa, auringonkukansiemeniä ja kookoshiutaleita. N A M. Täällä mökillä kun ei kaikkea tahdo aina olemaan niin täytyy tehdä niistä mitä löytyy. Nämähän voi nauttia oikeestaan ihan minkä kanssa vaan mistä tykkäät. Itse suosittelen juurikin hedelmiä, marjoja, omatekoista hilloa, pähkinöitä, siemeniä... vaihtoehtoja on tuhansia! Päälle tykkään laittaa hunajaa, kookoskermaa tai maapähkinävoita. Jos siis terveellisemmästä versiosta tykkää. Toki jos haluaa paistaa oikein kunnon plättyset ja maiskutella menemään kera sokrun ja kermavaahdon (mummi♥), sekin on täysin ok. Näitä plättysiä vaan voit nauttia joka päivä hyvällä omatunnolla.

Sunnuntai plättyset

1 banaani

2 kananmunaa

1dl kaurahiutaleita

kanelia

kardemummaa

ripaus suolaa

(jos makeampaa haluaa niin voi lisätä vielä vaikka hunajaa,taateleita tai kookossokeria)

kookosöljyä paistamiseen 

+marjoja, hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä, kookoskermavaahtoa, maapähkinävoita, hunajaa, kuivattuja hedelmiä, hilloa, taateleita, viikunoita...

Sekoita kaikki ainekset keskenääin tehosekoittimella, anna taikinan olla hetki (taikina kaurahiutaleitten ansiosta usein paksuuntuu vähän, jolloin paistaminen on helpompaa)

tai jos olet malttamaton niinkuin meitsi, aloita paistaminen välittömästi. Jos omistat lettupannun käytä toki sitä, muuten laita pannulle kookosöljyä ja kaada blenderistä taikinaa pannulle sen verran riippuen toki siitä kuinka isoja lettuja haluat. 

Ohittamaton työvaihe: kokoa lautaselle koko komeus, koristele, räpsi kuvat ja nauti koko ihanuus itse. Niinkun mä tein. 

Heinäkuun ensimmäinen